Aikuinen panda on 120–200 cm pitkä ja painaa 85–125 kiloa. Panda eroaa karhusta siten, että pandan kuono on paljon lyhyempi kuin karhun, sen jalkapohjat ovat karvaiset ja se on vain puoliksi kanta-astuja. Pandan erityisiä tuntomerkkejä ovat ison valkoisen pään mustareunaiset silmät ja mustat korvat. Pandalla on erikoinen tassu, jossa on peukalo ja viisi sormea. Peukalo on itse asiassa erikoistunut ranneluu.
Isopanda elää vuoristoisilla alueilla, kuten Sichuanissa ja Tiibetissä. Isopandaa esiintyy vain muutamilla harvoilla alueilla Lounais-Kiinassa. Pandoja on tällä hetkellä vain noin 1 000–2 000 kappaletta.[1] Eläintarhoissa ja tutkimuskeskuksissa pandoja on noin 200 kappaletta.
Isopanda kantaa pentuaan viisi kuukautta. Panda saa kerralla yleensä vain yhden pennun, mutta jos pentuja tulee kerralla enemmän, vain yksi jää henkiin. Pandan pentu painaa syntyessään vain 90–160 grammaa ja se on lähes karvaton. Pentu on istukkanisäkkäiden pienin suhteessa emon painoon. Pennut seuraavat emoansa kolmivuotiaiksi saakka, eli emo voi synnyttää vain joka toinen vuosi. Pandaemo voi saada elämänsä aikana korkeintaan kahdeksan jälkeläistä.
Vaikka muut karhut ovat pääasiassa petoja, pandojen ruokavalio koostuu pääosin kasveista. Vaikka isopandat syövät melkein yksinomaan bambua ja bambulajeistakin vain vuoriruokobambua ja japaninbambua, ne käyttävät ravinnokseen myös sipuleita, ruohoa, munia, hyönteisiä ja pienjyrsijöitä, joista isopandat saavat proteiinia. Yleensä panda istuu syödessään ja pitää ravintoaan toisessa etukäpälässään. Sen poskihampaat ovat erikoistuneet leikkaamaan ja murskaamaan ravintoa ja se pystyy syömään jopa 40 millimetrin paksuisia varsia.
1900-luvun puolenvälin jälkeen pandasta on tullut jonkinlainen Kiinan kansallinen symboli, ja sen kuvaa käytetään jopa kiinalaisissa kultakolikoissa. Kiinassa isopandasta käytetään nimiä 大熊猫 (dà xióng māo), "iso karhu-kissa", tai vain 熊猫 (xióng māo), "karhu-kissa". Taiwanissa isopandasta käytetään nimeä 貓熊 (māo xióng), "kissa-karhu".
Isopandasta kuultiin lännessä ensi kerran vuonna 1869 ranskalaiselta lähetyssaarnaajalta Armand Davidilta (1826–1900). Isopanda on ollut pitkään yleisön suosikki siksikin, että lajilla on vauvamainen olemus ja se muistuttaa elävää teddykarhua. Pandan tapa elää rauhassa vain syöden bambua, vahvistaa myös kuvaa sen viattomuudesta - asiaa auttaa myös se, että panda on karhu, joita yleisesti pidetään voimakkaina petoina.
Isopandojen lainat yhdysvaltalaisiin ja japanilaisiin eläintarhoihin olivat suuri osa Kiinan kansantasavallan diplomatiaa 1970-luvulla; ne olivat yksi ensimmäisistä kulttuurivaihdoista Kiinan kansantasavallan ja lännen välillä. Vuoden 1984 jälkeen pandoja ei enää käytetty diplomaattisina agentteina, vaan Kiina alkoi tarjota pandoja toisille valtiolle vain lainaksi kymmenen vuoden ajaksi. Yleinen laina koostui miljoonan dollarin maksusta vuodessa ja sopimuksen siitä, että pennut, jotka syntyivät laina-aikana, ovat Kiinan kansantasavallan omaisuutta.
Vuonna 1998 WWF antoi lakihaasteen Yhdysvaltain kala- ja villieläinpalvelulle vaatien niitä velvoittamaan pandoja hankkimassa olevia eläintarhoja, että puolet Kiinalle maksetusta summasta kanavoitaisiin pandojen suojeluun ja niiden elintilan säilyttämiseen ennen kuin eläintarhat saisivat lupia pandojen maahantuontiin.
Isopandat on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi lajiksi, jota uhkaa jatkuva elintilan katoaminen ja hyvin alhainen syntyvyys sekä luonnossa että vangittuna. Noin 1 000–2 000 pandan arvioidaan elävän villinä.[1] 
Pandan poikasia
Panda kiipeää puuhun
